tiistai 12. marraskuuta 2013

Lilin tassuttelua part 1 :)

Anteeksi, kun ei ole tullut vähään aikaan kirjoiteltua mitään. Kiirettä pitää, kun tuota ylienergistä sakumaania pitää liikuttaa ja kouluttaa...

Eli nyt kerron Lilin elämästä. Tässä ensimmäinen osa, joka kertoo vähän alkutaipaleestamme yhdessä :)

Kun oli 11vuotias halusin oman koiran. Meillä oli jo pieni sekarotuinen Tappi koira, 2 kissaa ja 2 gerbiiliä. Kysyin vanhemmiltani ja he suostuivat. No sitten kysyivät rotua, minä sanoin heti että tietysti Saksanpaimenkoira. Äitipä ei asiaan suostunut. Minä olin kiukkuinen, koska sakumaanin halusin. Eipä se mitään sen jälkeen rupesin selaamaan rotuja läpi. Olisiko Gorgi hyvä, ei se on liian pieni ja pitkänomainen ruumis, ja selkäongelmat voisivat haitata harrastamista. Bordercollie oli mielestäni kiva, mutta koska koirakirjassani luki etteivät bordercolliet sovi tyhmille, jäi tämäkin rotu varjoon.Oli niin paljon kivoja rotuja, mutta enhän minä rottweileriä, dobermannia tai mitään vastaavaa saanut ottaa. Sitten äitin kaveri ehdotti, että tultaisiin katsomaan hänen kultaisiaan. No se oli menoa sitten :D

Tässä kävimme katsomassa Liliä ensimmäistä kertaa. Nellin pentueessa oli kaksi tyttöä, joista piti valita kumman ottaisin. (Lilillä on valkea nauha, jossa on oransseja kukkasia.) Lilihän se oli pakko valita. Syytä en tiedä, mutta Lili vain tuntui oikealta :)











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti